Tänä aamuna kiskottuani leveän persiini ylös sängystä miilustin suoraan eilen täydennetyille karkkikätköille. Tai tarkemmin sanottuna jäätelö kätkölle. Mussuttaessani 0,5 litraa lakritsijäätelöä aamulla ennen yhdeksää, tajusin olevani yhtä sairas, kuin alkoholisti. Minulla on halua pudottaa painoa ja lopettaa tämän kaiken paskan mässytys, mutta kuten alkoholisti: En pysty siihen yksin. Eikä tilannettani helpota yhtään oikein mojakka orastava masennus. Masennustani vain syventää tämä lihominen. Tuntuu, että olen lihonut muodottamaksi, inhottaa kun kihlattuni koskettaa minua ja haluaa seksiä. Tunnen kehoni niin helvetin vastenmieliseksi, että voisin vuolla puukolla nämä hyllyvät makkarat reisistäni, vatsastani ja perseestäni. Eikä minua sitäpaitsi edes huvita minkäänlainen seksuaalinen kanssakäyminen. Vastahan tuossa vietettiin 4kk selibaatti.

En jaksa enää huolehtia itsestäni. Kaikki vähäiset voimavarat, jotka masennus minulle jättää, keskitän 8 kuukauden ikäiseen tyttäreeni. Tuntuu välillä, että hän jää vaille huomiota ja huolen pitoa. Toisaalta (kutsuttakoon häntä vaikka Liisaksi) Liisa on varsin tyytyväinen lapsi. Viihtyy pitkiäkin aikoja omissa oloissaan. Tänään ensimmäistä kertaa melkein löin Liisaa. Kohotin jo avokämmeneni, mutta jokin esti heilauttamasta kättäni kohti vaaleaa pellavaista päätä. Tätä juuri pelkään. Menneisyyteni takia, minulla on ylikorostunut itsesuojeluvaisto ja olen toisinaan erittäin herkkä lyömään ja käymään päälle. Siitä on todella pitkä aika, kun olen viimeksi tosissani lyönyt toista ihmistä. Varmaan yhdellä baarireissulla, kun minuun kävi eräs iljettävä ukko käsiksi hänet torjuttuani.

Jospa se päivä alkaisi paistaa minunkin risukasaani

-Tonari86