Tänä aamuna kiskottuani leveän persiini ylös sängystä miilustin suoraan eilen täydennetyille karkkikätköille. Tai tarkemmin sanottuna jäätelö kätkölle. Mussuttaessani 0,5 litraa lakritsijäätelöä aamulla ennen yhdeksää, tajusin olevani yhtä sairas, kuin alkoholisti. Minulla on halua pudottaa painoa ja lopettaa tämän kaiken paskan mässytys, mutta kuten alkoholisti: En pysty siihen yksin. Eikä tilannettani helpota yhtään oikein mojakka orastava masennus. Masennustani vain syventää tämä lihominen. Tuntuu, että olen lihonut muodottamaksi, inhottaa kun kihlattuni koskettaa minua ja haluaa seksiä. Tunnen kehoni niin helvetin vastenmieliseksi, että voisin vuolla puukolla nämä hyllyvät makkarat reisistäni, vatsastani ja perseestäni. Eikä minua sitäpaitsi edes huvita minkäänlainen seksuaalinen kanssakäyminen. Vastahan tuossa vietettiin 4kk selibaatti.

En jaksa enää huolehtia itsestäni. Kaikki vähäiset voimavarat, jotka masennus minulle jättää, keskitän 8 kuukauden ikäiseen tyttäreeni. Tuntuu välillä, että hän jää vaille huomiota ja huolen pitoa. Toisaalta (kutsuttakoon häntä vaikka Liisaksi) Liisa on varsin tyytyväinen lapsi. Viihtyy pitkiäkin aikoja omissa oloissaan. Tänään ensimmäistä kertaa melkein löin Liisaa. Kohotin jo avokämmeneni, mutta jokin esti heilauttamasta kättäni kohti vaaleaa pellavaista päätä. Tätä juuri pelkään. Menneisyyteni takia, minulla on ylikorostunut itsesuojeluvaisto ja olen toisinaan erittäin herkkä lyömään ja käymään päälle. Siitä on todella pitkä aika, kun olen viimeksi tosissani lyönyt toista ihmistä. Varmaan yhdellä baarireissulla, kun minuun kävi eräs iljettävä ukko käsiksi hänet torjuttuani.

Jospa se päivä alkaisi paistaa minunkin risukasaani

-Tonari86

 

 

 

 

 

Voin huonosti. Sekä henkisesti, että fyysisesti. Olen todella itkuinen ja kiukkuinen, en jaksa tehdä mitään, väsyttää ja joka asia ärsyttää. Ei ole hyvä olla yksin, eikä ole hyvä olla, jos mies on kotona. Psykoterapeuttini arvelujen mukaan olen parasta aikaa sairastumassa masennukseen. Henkisesti viime vuosi oli erittäin rankka, joten mielestäni on varsinainen ihme, kun psyykkeeni on kestänyt tännekkin asti. Lisäksi painoni on noussut 3-4kk suunilleen 18kg. Luoja ukon minulle siunaamassa 168 senttiä pitkässä ruhossa muistutan lähinnä valaan ja lumiukon yhdistelmää. serkkuani lainatakseni: mahdun pöydän alle seisoalleni, mutta en selälleni.

Eilen illalla valitettuani huomattavasta ylipainostani, ukkoni vaan tokaisi "Mitäs väliä sillä on" jos käteen olisi sattunut juuri sillä hetkellä hieman kovempi esine, kuin pätkä HK:n sinistä, olisi se lentäny keskelle ukkoni lärviä. Valitettavasti käteeni sattunut suomalaisten suosima vihannes ei olisi tuottanut toivottua tulosta mustasta silmästä tai verta vuotavasta nenästä, joten harvinaista kyllä tyydyin vain itku silmässä toteamaan, että "on sillä"
Perseeni leviäminen on ollut minulle todella kova paikka, jonka vuoksi en mahdu enää upeaan mustaan jakkupukuun, jonka ostin mummoni hautajaisiin tammikuun alussa.
Minkäs sille mahtaa, että ruoka on niin hyvää?! Oikein hyvää ajanvietettä päiväksi: kasa leffoja, 3 litraa pepsi maxia, 1 litra jäätelöä, suklaalevy, karkkipussi, säkki sipsejä ja mikropizza.
Tänä päivänä olen ehtinyt vetää kupuuni 1/4 pss pippuri hapankerma sipsejä, 1,5l pepsi maxia ja 1/2 suklaalevyn. Lisäksi mieltäni houkuttaa kummasti kohta uuniin menevä mustikka-vadelma piiras sekä letut, joita lupasin paistaa mieheni kummitytölle.
Olen lohtusyöjä. Tiedän sen itsekkin. Täällä mörön perseessä, jossa asun ei ole mitään. Tai on... ilveksiä, karhu ja susilauma niin, ja muutama sinisuohaukka. 
Olen yksinäinen ja syön yskinäisyyteeni.